Katja Lemberg SVG
Katja Lemberg papillon WEBP
Kuule mitä sanon
Kuule mitä en sano
Kuuntele sydäntäni ja henkeni ääntä
Kuuntele sitä kuka olen
Mitä sanon ja en sano
Olen kanssani aidosti
Raadollisesti
Ole oikeasti

Mitä osaan?

Olisin voinut valita yksilön hyvinvoinnin, mutten ole kokenut sen olevan tehtäväni tässä maailmassa. Se on itseasiassa aina ollut minulle helppoa saavuttaa, joten yhteisöt, ihmiset yleensä, kaikki, ovat asettuneet minulle omaa onneani tärkeämmiksi. Ei niin, ettei oma onneni olisi tärkeä, mutta mitä ihmettä tekisin yksin onnellisena maailmassa, jos muut olisivat onnettomia. Onneni on muiden onnen näkeminen ja todistaminen, jopa sen tukeminen, mahdollistaminen.

Siksi kipuilen elämässä vielä 50 vuotiaana odottaen yhteistä onnea, meille kaikille.

Mutta tiedän onnesta jo aika paljon.

Onnesta   ... Lue lisää 



  • Kokonaisvaltainen kartoitus
  • Mitä olen joutunut elämässäni muuttamaan
  • Mistä paha olo tulee
  • Olemisen ja tekemisen tasapaino

Minä olen minä, tärkeä, tässä juuri tällaisena, mutta koko ajan kasvussa, muutoksessa ja kehittymässä ihmisenä. Se herkkyys tunnistaa oma kohtansa, elää sen mukaan ja tuntea nöyryyttä elämän eli muiden elollisten edessä, se olisi tärkeää. Herkkyys tuntea itsensä, antaa tilaa toisille ja kunnioittaa itseään ja muita, eli hyväksyä, tuntea ja ymmärtää tarpeellinen, laittaa rajat tarpeelliselle ja olla tarpeeton. Sitä kohti.

Miten me kaikki pääsisimme ylläolevaan? Miten me kaikki kasvaisimme, olisimme muutoksessa ja silti tasapainossa toistemme kanssa? Miten me yhdessä tekisimme maailmasta enemmän sellaisen kuin sisäinen kuvani maailmasta on? Kasvava rakenne, työtavat ja työvälineet (nämä kuvattu kuka olen sivun kautta) auttavat meitä pääsemään sinne, sen olen saanut kokea.

Oppiminen ja kehittyminen, kasvu ja muutos ihmisessä

Mutta koska aina voi kehittyä, olemme kanssakulkijoiden kanssa kehittyneet ja kehittäneet ja nyt avautuu Ihmisyyden Akatemia, jossa prosessinomaisesti etenemme kohti kunkin omaa parasta versiota omasta itsestään yhdessä muiden kanssa.

Oppiminen ja kehittyminen, kasvu ja muutos ihmisessä

Oppiminen ihmisessä ... Lue lisää  



Humanhood academy/ Ihmisyyden akatemia
hyvinvoinnin eli olemisen ja tekemisen tasapainon tukeminen 
hyvinvointia lisäävien eli Ihmiskeskeisten palveluiden tuottaminen

Ihmisyyden kulttuuri

"Mikä on toimintakulttuuri?
Toimintakulttuuri on historiallisesti ja kulttuurisesti muotoutunut tapa toimia, joka muovautuu yhteisön vuorovaikutuksessa."

Toimintakulttuuri, johon totumme olemisemme että tekemisemme suhteen määrittää miten me olemme ihmisten kanssa ja miten teemme asiat. Miten toimintakulttuuria voisi tarkastella? Tulisiko niitä tarkastella ja määrittää olemiselle ja tekemiselle eli yhteiselle toimintakulttuurille raamit, joissa yhdessä toimimme?

Jos nykyisessä yhteiskunnassa eli tässä opitussa toimintakulttuurissa suuri määrä ihmisiä voi huonosti, reakoi mielenongelmilla, päihteiden käytöllä, kehonongelmilla tai käytöshäiriöillä, voisi sitä pitää merkkinä toimintakulttuurin muutoksen tarpeesta.

Ihmiskeskeinen toimintakulttuuri asettaa uudet raamit ihmisten väliselle vuorovaikutukselle, jossa jokaisen hyvinvoinnista huolehtiminen nousee kaikkia muita tavoitteita tärkeämmäksi.

Kenelle ihmisyys/ ihmiskeskeisyys kuuluu?
Kaikille. 

Kenelle koulutus sopisi?
Oman jaksamisen tukemista kaipaavat= elämän tasapaino
Tahto työskennellä ihmisten kanssa= rakenteellinen työtapa
Ihmisten kanssa työskentelevät= ammatillinen lisäkoulutus
Ihmisten asioista päättävät= valmennus ihmiskeskeisyyteen

Ihmissuhde aloille opiskelevat= ihmiskeskeisyys osaksi opintoja
Vanhemmuuteen valmistautuvat= neuvolan vanhemmuusvalmennus
Lapset= ihmiskeskeisyys osana peruskoulua

Kaikessa ihmisen elämässä ihmisyyden tulisi olla keskiössä.

Kaikessa ihmisille tehdyssä ja ihmisten kanssa tehtävässä tulisi olla ihmiskeskeinen pohja.

Ihminen kokee elämänsä hyväksi kun sisäinen maailma ja ulkoinen maailma on tasapainossa keskenään. Kyse on siis ihmisen yksilöllisestä ihmisyydestä ja hänen ihmiskeskeisyyden kokemastaan tässä maailmassa. Sitä jokainen meistä voi kasvattaa itsessään ja toimillaan edesauttaa muiden elämässä.

Ihmiskeskeisyyden tulisi olla tapamme olla toisten ihmisten kanssa ja siten määrittää hyvinvoinnin siinä mitä teemme. Ellei ihmiskeskeisyys toteudu toisten kanssa tekemisessämme ja toisiin kohdistuvissa päätöksissämme, aiheuttaa se auttamatta pahoinvointia jollekin.

Ihmisen ihmisyyden ymmärrys ja ihmiskeskeisen olemisen ja tekemisen osaaminen luo hyvän toiminnan ihmisen sisältä ja on täten kantavin hyvinvoinnin keino. Eli tarvitaan kasvatus, koulutus ja elinikäinen oppimisen rakenne- myös ihmisyydessä ja ihmiskeskeisyydessä muiden osaamisten, tietojen ja taitojen opettelun ja opettamisen rinnalle.

Tähän tarpeeseen vastaan Ihmisyyden Akatemia.

Miksi ihmisen sitten tulisi kehittyä? Miksi pitäisi kasvaa ja muuttua?

Kulttuuri, kasvu ja kehitys. Hengen sivistys. Mitä se on? Onko meillä sitä? Tulisiko meillä olla sitä? Mikä elämäämme määrittää? Minä en tee sitä mitä muut haluaa, en kaipaa palautetta osatakseni tehdä seuraavaa vaan minä kehitän ja teen uutta ja muut saavat itsessään arvioida miten se palvelee heitä.

Miksi kehittyä? ... Lue lisää  



Markkinatalous on ostajien armoilla, tehdään sitä mitä massat ostaa ja luodaan tarvetta heille ostaa enemmän.

Minä en kaipaa ostajia, en seuraajia, enkä kasvavaa myyntiä, vaan teen kanavaa tullakseni kuulluksi ja näkyväksi ihmisenä, kuten jokaisella ihmisellä tulisi olla siihen kanava.
Jos kaikki heti ymmärtää mitä tavoittelen, teen vanhaa ja jo olemassa olevaan massojen tarpeeseen. Se ei selvästikään ole tehtäväni tässä maailmassa, vaan tehdä ennen kuin massat osaa edes pyytää eli ei olla rahamarkkinoiden huipulla vaan ihmisyyden tarpeiden. Kehittyvän ihmisen seuraavien toiveiden päällä ennen kuin tarve on useasti näkyvillä, mutta mitä kohti me ihmiset silti olemme menossa.

Jos avaan kahvilan, kun huomaan ihmisten sellaista kaipaavan ja tarjoan mitä he pyytää, palvelen ja teen sillä businesta, olen menestynyt.

Jos avaan tilan, jossa saa kahvia, jossa on muitakin asioita, kummallinen kokonaisuus ihmisten mielestä, mutta mitä voisi vähän mielenkiinnolla kokeilla, kylvän uuden siemenen, vastaan ehkä sisäiseen toiveen nurkkaan, joka jossain vaiheessa ihmisessä heräilee. En ehken ole silloin menestynyt ulkoisen maailman mittarein, mutta sisälläni onnellinen.
Tekemiseni ei keskity aikaansaamiseen, nopeasti valmistumiseen ja rahan tuottamiseen, yrittämiseen ja onnistumiseen vaan ihmisten hyvinvointiin, kasvuun, kehitykseen ja sivistykseen. Kulttuuri ei ole vain taiteen esittelyä, konsertteja ja varsinkaan juomista kulttuurin äärellä, vaan se on hengen sivistystä, oppia ja osaamista, oloa ja eloa ihmisenä, elävänä, kehittyvänä ja hyvinvoivana, alati parempana versiona itsestään.

Maailman epäpuhtaudet saavat voimaan pahoin. Sattuu, särkee ja oksettaa.
Se mitä ei ymmärrä, sitä ei ymmärrä. Vielä.